...tai ehkä otsikko on hieman liioiteltu. Mutta juuri tuolla nimellä nämä huopatossut löytyvät Eva-Marie Wilkenin kirjasta Lahjoja rakkaudella. Oma versioni on vähemmän siperialainen ja vähemmän talvisaapasmainen. Kotitossuttimet lähinnä, pienellä glamourvirityksellä.

Tossuttimien alla makoilee kirja, josta ohjeen nappasin. Ja kas kummaa, ohjeen huopamäärä olisi ollut hyvä, jos huovan leveys olisi ollut hieman enemmän kuin kangaskaupan kapoisessa huovassa... Mutta kannattiko sitä miettiä etukäteen? Ei tietenkään. Siksi siis alkuperäisohjetta lyhyemmät varret.

Wilken lupailee, että nämä hurauttaa ompelukoneella viidessä minuutissa, kun osat on valmiiksi leikattu. En sentään ottanut aikaa. Silti, osia on kolme per tossu, eli eipä oikeasti kauan mene. Vain pohjan ja päälliosan asettelu vaatii hivenen kärsivällisyyttä. Ja varrensuiden taittelu samanmittaisiksi. Symmetrian kaipuu, tuo hermojen repijä...

Nämä menivät lahjaksi ystävälle. Voisin tehdä itsellenikin tällaiset vaihtoehdot villasukille. Ja kokeilla vähän tuhdimpaakin huopaa, nämä siis sitä askartelukäyttöönkin sopivaa, joka ei ole kokonaan villaa.

Koska malli on muuten niin, öh, rento, piti luksusta lisätä edes satiininauhan ja helyn muodossa. Enemmänkin olisi tehnyt mieli helystellä, mutta lahjan saajan tuntien päätin pysyä hillitymmissä mittasuhteissa.

 

Aina, kun teen jotain itse - erityisesti lahjaksi tehdessäni - haluan, että voin olla tyytyväinen lopputulokseen. Itse tekemisessä on komeaa, kun välillä tulee sellainen olo, että oho, minähän tosiaan osasin! Että katselee lopputulosta ja tuumii, että jopas, minähän olen taitava. Minulle tuon olotilan syntyminen ei tule täydellisyydestä (en todellakaan pura neuletta, jos jossain harmittomassa paikassa on yksi väärä nurja tai jos tikkaus on jossain kohtaa 4 mm reunasta, jossain 5 mm) vaan siitä, että olen ylittänyt omat, siihenastiset taitoni.

Koska joulu on stressaavaa aikaa monestakin syystä, miksipä ei päättää tehdä joululahjaksi jotain ihan itse? Jotain, jollaista ei ole aikaisemmin tehnyt, jonka osaamisesta ei ole aivan varma? Ja tietenkin lahja tulee kaikkein tärkeimmälle ihmiselle? Minä en keksinyt yhtäkään syytä, joten ompelus pääsi valmistusvaiheeseen.

Kun visio tulevasta vaatteesta oli valjennut, kohtasin kaksi isoa vaikeutta. Vaikeus 1. Mistä kaavat? Plarasin vanhoja käsityölehtiä ja huomasin, että miesten vaatteita on aivan onnettoman vähän. Lopulta 1990-luvun Suuri käsityölehti pelasti minut. Vaikeus 2. Mistä oikeanlainen kangas? Olin liikuttavan varma siitä, että kun vain omassa päässäni mietin, millaisesta kankaasta haluan lahjan tehdä, kangas odottaa minua kaupassa. Ihan näin ei käynyt - tai oikeastaan oikea kuosi löytyi, mutta sifonkiversiona... Ei, ei, ei. Lopulta ymmärsin poiketa verhokangaspuolella, ja jeiii! Ei ihan visionkaltainen mutta varsin läheltä liippaava ja lahjan saajalle sopiva kangas löytyi.

Kuvia. Te haluatte jo kuvia. Ja tiedon siitä, mitä edes ompelin. Tällaisen:

Pystykauluspaita miehelle

Koko 46/48

Malli: Suuri käsityölehti 3/1995, malli 12

Kangas: puuvillaa, ostin 2,5 metriä, se riitti hyvin mutta eipä jäljelle kymmeniä senttejä jäänyt.

Yläkuvan väri on normaalia hailakampi.

Jouduin vähän vakoilemaan, että sain paidasta oikean kokoisen. Eli tunnustan hiippailleeni miehen vaatekomerolla mittanauhan kanssa. Kannatti, paita on oikean kokoinen! Ehkä hivenen pitkä, mutta oikeastaan sekin näyttää tyyliin sopivalta.

Pari kertaa piti pähkäillä ja purkaa, mutta muuten työ sujui jopa mukavasti. Oli hauskaa tehdä jotain ihan uutta - vaikka se tarkoittikin myös sitä, että onnistuin tahmaamaan silitysraudan pohjan kiinnisilitettävän tukikankaan liimalla... Kangaskaupan myyjä väitti, että helposti sen erottaa, kummalla puolella liima on. Hmph. Niin minäkin luulin. Ja melkein joka kerta väärin. (Silitysraudan pohjan sai kyllä puhtaaksi sokeripalan avulla. Wanna-be-marttana hoidin asian iisisti.)

Tästä ompeluksesta voin pystypäin sanoa, että olen ylpeä. Olen tyytyväinen. Ja koska lahjan saajakin piti paidasta, julistan tämän onnistuneeksi ompelukseksi.

Oho, osaan ommella miesten pystykauluspaidan!

Kun teestä pitävä ystävä täyttää vuosia, hän tarvitsee sopivan lahjan. Eli pannumyssyn, johon on kirjottu molemmille puolille sydän. En tietenkään ollut aikasemmin tehnyt tällaista pannumyssyä, mutta piankos sen ihan itse keksii, miten homma hoidetaan.

Nämä voisivat olla kuuluisat viimeiset sanat ennen hermoromahdusta, silmäkulmasta törröttävää kirjontaneulaa, korvista pursuavaa vanua ja käsittämätöntä puuvillakasailmestystä keittiön pöydällä. Mutta ei, kaikki sujui leppoisasti, joutuisasti ja vallan kivuttomasti.

Pannumyssyn koko on noin 30 x 35 cm, aika reilun kokoinen siitä tuli. Yllättäen (niinpä niin...) lahjan saaja sujautti myssyn myös omaan päähänsä - ja piispan hiipaltahan se näyttää.

Säästän teidät kekkerikuvilta, joissa yksi jos toinenkin poseeraa Rakkauden Piispan päähine päässään. Mutta kerronpa kuitenkin, että hauskaa oli, ja rakkaudesta puhuttiin sana jos toinenkin!

Kirjontakuviot ihan omasta päästä, vapaalla kädellä ja iloisella mielellä. Kangas puuvillaa, myös vuori, välissä ohut vanukerros.

Pykäreuna söi viimeiset langat, neljä tokkaa tähän upposi. Neula olisi voinut olla ohuempi, kun pohjakangas oli niin tiivistä lakanapuuvillaa, mutta eipä tuo menoa haitannut.

Huhti-toukokuussa mamsellinne taivalsi Tammelan torin halki ja havaitsi kirpparipöytiä. Ihan ohimennen ja ylimalkaan vilkuiltuaan mamsellin silmät havaitsivat jotain hurmaavaa. Verhot. Mutta ei mamselli verhoja kaivannut, vaikka väri sinänsä olisikin sopinut huushollin sävymaailmaan. Mamselli halusi oitis pukeutua noihin verhoihin.

Verhopari maksoi muutaman euron ja mamselli hypähteli tyytyväisenä kotiin. Kaavat löytyivät Suuresta käsityölehdestä, ja sittenpä alkoi metamorfoosin tekeminen.

Vaate: Verhomekko

Kaavat: Suuri käsityökerho 5 / 2009, malli nro 17

Kangas: Retroverhot, yhden verhon leveys n. 150 cm, pituus suunnilleen saman verran

Mekon ompeleminen aiheutti hieman tuskaa. Kerrankin mamselli otti itsestään mitat ja varmisti, minkä kokoinen kaava pitäisi jäljentää. Kuinkas sitten kävikään? Kokoa 36 piti kaventaa, kaventaa, kaventaa... Mekko lökötti päällä omituisesti. Mamselli ompeli ja purkasi, leikkasi ja ompeli, leikkasi lisää ja purkasi. (Purkasi vai purki? Mamsellin kielikorva ei kuule nyt mitään.) Otti päähän, kun väljyyttä oli vaikka millä mitalla. Ja ohje kehtasi puhua kapeasta vyötäröstä! Mamselli puhkui ja manasi muutamaan otteeseen. Myönnetään, mamselli ei ole pikkutarkin kaavojen jäljentäjä - mutta mamsellikaan ei pysty lisäämään saumanvaroihin seitsemää ylimääräistä senttiä! Nooh, tulipa harjoiteltua kaavojen muokkaamista.

Lopputulos on kuitenkin mamsellin silmälle sopiva. Helmaröyhelön mamselli jätti pois, samoin niskaan solmittavan nauhan. Kaula-aukko on avarahko (ei se lehden kuvassa sellaiselta näyttänyt!), mutta olkoon. Mekko pääsi kesällä käyttöön monesti, sekä oranssien että vihreiden asusteiden kera. Ihana, ihana mekko. Tekisi mieli tehdä toinenkin, mutta jaksanko taas kaavasäätämistä? (Nyt varmaan joku huomauttaa, että olisi kannattanut sovittaa jo kaavavaiheessa ja tehdä muutokset niihin. Ssshhhh.)

 

Mamsellin äidille tulee Suuri käsityökerho -lehti, joka aina ystävällisesti lahjoitetaan mamsellille. Tällä kertaa lehdessä oli useampikin mamsellin mieltä kiehtova malli, joista yksi hyvin simppeli pääsi nopeasti toteutettavaksi. Mamselli kun on aikeissa lähteä matkalle, ja tokihan matkagarderobiin on mahdutettava yksi uusi mekko.

Jos on mahdollista yhdistää helppous, mukavuus ja estetiikka, niin kaikin mokomin tehtäköön. Nämä kriteerit mielessään mamselli paineli torstaina Eurokankaaseen ja palasi muassaan kaksi metriä pallotrikoota. Eilen koitti aika nostaa kis- ei vaan omepelukone pöydälle, ja tällaista jälkeä syntyi:

Mamselli otti pari haparoivaa tanssiaskelta soffalla onnistuneen ompelutyön kunniaksi ennen kuin ymmärsi siirtyä lattialle...

Ja kamera (vai iPhoton korostustoiminto?) innostui sävyistä niin, että tempoi värit miten sattuu... Silti, keltainen tausta ja punainen mekko miellyttävät mamsellin silmää. Pitääkö tämä mekko päällä etsiytyä aina keltaisten seinien läheisyyteen?

Mekko on juuri oikean kokoinen - seikka, jota mamselli epäili edellisen lehden ohjeiden mukaan tehdyn ompeluksen perusteella... (Siitä mekosta ei vielä kuvia olekaan, mutta tulossa toki!) Ja erittäin mukavan tuntuinen. Näitä voisi ommella pari lisää.

Punavalkoinen trikoopallomekko

Kaavat + ohje: Suuri käsityökerho 6-7 / 2009, malli 12

Tarpeisto: Trikookangasta 2m, ompelulankana valkoinen (kun en muistanut ostaa punaista...)

Muuta huomionarvoista: nopeatekoinen ja helppo - kuten ohjeessa luvattiinkin. Kaavojen piirtämisestä mekon valmistumiseen kului noin 2,5 tuntia. Eikä mennyt hermo missään vaiheessa.

Kangasta jäi pikkuisen. Mitähän siitä keksisi - riittäisiköhän t-paitaan? Edes hihattomaan? Alushousuihin? Hiusdonitsiin (jollaisia en edes käytä)?

 

Mamselli sovelsi jo es esmu taa veerta* -ajattelua ja hankki itselleen uuden työvälineen. Macin. Ja kuten tapana on ollut, mamselli antoi tällekin läppärille nimen. Ludvig sai alusta alkaen paljon ihailua osakseen, ja kanssakäyminen sen kanssa on ollut helppoa & hauskaa. Mamselli suojelunhalu aiheutti sen, että Ludvigille piti mahdollisimman pian ommella suojapussi - siis makuupussi. Tarvikkeina puuvillakangasta päälliseen ja vuoreen, kaksi vetoketjua ja ompelulankaa. Koristehärpäkkeeseen lisäksi nappi ja pala satiininauhaa. Makuupussin koko on noin 37x28 cm.

Ja siellä Ludvig köllöttelee lokoisasti! Tai... Kyllä kone pussiinsa mahtuu, mutta yhtään liikaa siellä ei ole tilaa. Kas kun sattui pieni mittavirhe: juu-u, vetoketjun pituus voi olla 35cm, mutta sehän ei aukea aivan koko matkaltaan...

Pari senttiä lisää leveyttä, ja jopa olisi helpompaa laittaa Ludvig kantokassiinsa.

Kuka muistaa/tunnistaa ekana, missä muualla pussin kangasta on käytetty? ;)

Päälle tein sivutaskun, johon mahtuu johto. Vetoketju siinäkin, ettei piuha katoa jonnekin laukun pohjalle. (Sivutaskukuvassa alla olevan pöytäliinan värit toistuvat oikein. Hmm, kameralla on oma tahto värien suhteen, huomaa mamselli.)

Koska miltei kokomusta pussukka näytti vähän liian ankaralta, kukkakuosistaan huolimatta, piti sen koristeeksi tehdä ruusukehärpäke. Tuo systeemi on hakaneulalla kiinni, eli sen saa napattua vaikka mamsellin paidanrintamukseen, jos semmoinen tarve iskee.

 

* Jo es esmu taa veerta = Koska olen sen arvoinen (Aivan, se L'Orealin mainoslause.)

Ajatushan on tärkeämpi kuin ajoitus, eikös? Armas veljeni ikääntyi tammikuussa, mutta lahjaksi aiottu huppari suostui valmistumaan vasta kesäkuun alussa. Parempi myöhään, sanon minä.

Ompeleminen on kivaa, nopeaakin, mutta kaavojen piirtämiseen ja kankaan leikkaamiseen kuluu ihan tuhottomasti aikaa. Kannattaisi varmaan siirtyä sarjatuotantoon, tehdä yhtä kokoa yhtä vaatekappaletta kyllästymiseen saakka, niin pääsisi enemmän ompelemisen riemuun.

Yhtä kaikki olen tyytyväinen - ja niin käsittääkseni velikin. Posti (eiku... Itella) kuljetti paketin yllättävän nopeasti oikealle omistajalleen. Sitä ennen mamselli hoiti kuvaussession kotonaan. Kiitos vielä kerran herra mallille!

Kangas on Eurokankaasta ostettua trikoota. Kaavat otin Joka tyypin kaavakirjasta, joka jälleen kerran opasti ja neuvoi kaikki työvaiheet moitteettomasti. Ainoa moite tulee siitä, että kirja kehotti ostamaan 60 cm pitkän avovetoketjun - ja niin tietenkin tein. Mutta kuten kuvasta näkyy, vetskari on inasen liian lyhyt. 65 tai 70 cm olisi ollut parempi. Ja huppuun tuleva naru olisi myös voinut olla pidempi kuin kirjan neuvoma 90 cm. Ensi kerralla olen viisaampi.

Resorit tein samasta trikoosta kuin hupparinkin, vaikka musta resori olisi voinut olla vinkeän näköinen.Nyt takana resorissa on sauma - olisihan sen voinut poiskin jättää, mutta tulipa nyt edes jotain poikkinaista muuten niin tasaiseen selkämykseen.

Mamselli onnittelee veljeään vielä kerran. Ja ehkäpä olisi syytä tarttua jo ensi vuoden lahja-ajatuksiin, ettei tarvitse taas myöhästellä kuukausitolkulla!

Edit: Ja niin, ihan oman suhteellisuudentajun (ajantajun?) virkistämiseksi: Hupparin kaavojen piirtämiseen, kankaiden leikkaamiseen ja vaatteen ompelemiseen menee aikaa yhteensä näiden levyjen kuuntelemisen verran: Carole King: Tapestry, Alanis Morrissette: Jagged Little Pill, Apulanta: Kiila, Scissor Sisters: Scissor Sisters.

 

Oi kuvaamisen vaikeutta! Mamselli ommella surautti kohta esiteltävän mekkosen tammikuussa, mutta kuviksi se päätyi vasta nyt. Luulin, että mekosta tulisi synttärimekko, mutta ei se ollut kotonaan tammikuisessa valossa. Kultamekko luontui siihen aikaan paljon paremmin. Tiesin kuitenkin, että vihreän mekon vuoro tulisi vielä...

Kangas on Eurokankaasta joskus kuukausia sitten ostettua Nanson trikoota. Kuosissa on jotain tapettimaista... Mutta viehättävää. Ja hei, kangas on vihreää!

Kaavaa sovelsin melkoisesti. Yläosa on Joka tyypin kaavakirjasta napattu vesiputoustoppi - mutta kirjan ohjeilla yläosasta tuli minun mieleeni kohtuuttoman lörppö... Siispä kavensin, kavensin, kavensin. Kunnes sain tarpeeksi myötäilevän.

Alaosa on puolikellohame. Ja koska mekko on trikoota, mitään vetoketjuja tai napituksia ei tarvita. Helman jätin huolittelematta, koska a) se ei tunnu moista käsittelyä kaipaavan ja b) en halua helmasta enää lyhyempää. Enkä näe tässä mekossa pitsihelmaa, en.

Kankaan raidat menevät hauskasti ja luovat ihan omanlaisiaan optisia illuusioita. Olisin halunnut vyötärölle tuon vaaleamman vihreän värisen satiininauhan, mutta ainakaan tammikuussa en sellaista löytänyt. Ehkä uusi etsintä tuottaisi tulosta? Toisaalta, meneehän tämä nauhattakin. Ja pääsee kohta käyttöön, toivottavasti!

 

Syksyllä (siis vuonna 2008!) näin UFFilla mekon, jonka kangas hurmasi. Sininen ei yleensä ole minun värini, sinivalkoinenkin tuntuu vieraalta, mutta tälle en mahtanut mitään. Kukallista vohvelikangasta! Somaa! Ongelma oli se, että mekon koko oli kaikkea muuta kuin oikea:

Vaate näytti hassun malliselta, mutta päätin, että kyllä tuosta sopiva saadaan. Nuppineulat viitoittivat oikeaa tietä kohti:

Reilusti kaventamista, hihat pois - ja lopputuloksena hihaton mekkonen!

Totta puhuen helmaa pitäisi vähän vielä fiksailla. Kangas on sen verran tanakkaa, ettei testaamani kavennussysteemi toimi ihan haluamallani tavalla - mutta onpa mekko silti ollut jo käytössäkin. Eli katsotaan, jaksanko enää säätää, vai päätänkö mekon olevan hyvä tällaisenaan.

Olen vallan tyytyväinen lopputulokseen, kun ottaa huomioon, että muodonmuutosmetodi oli "vois laittaa vähän nuppineuloja ja sit ommella ja leikata ja kokeilla, et toimiskohan tää näin". Eli ei suuria suunnitelmia, virallisia visioita tai oikeaoppisia työjärjestyksiä. Kokeilemisen kautta kelvolliseksi!

 

Tammikuussa piti saada uusi mekko. Ihan pakko. Vaikka Garderobi kiertämään -lupaus koski mennyttä vuotta, ei mamsellin mieli silti palanut vaatekauppoihin. Kirpparilta mekko löytyköön!

Joskus on mahtavaa etsiä vaatteita ystävän seurassa. Yleensä ostan vaatteeni yksin, mutta tällä kertaa sitä oikeaa mekkoa ei olisi ilman ystävää löytynyt. Keräsin UFFilla mekkoja sovitusta varten ja nauroin ääneen kultamekkohärpellykselle, joka osui silmiin. Ystävä sanoi, että kokeile sitä, ihan vain hänen mielikseen. Minäpä kokeilin. Ja kuinka ollakaan, päällä kultaihmetys näyttikin... hyvältä. Parhaalta. Jokaisen euron (=7€) arvoiselta.

Mutta pientä fiksaamista se vaati.

Kuten kuvasta näkyy, mekon alkuperäinen pituus oli, eh, masentava. Olisi ollut kunnolla nilkkapituinen, mutta ei...

Assistenttikin tuli kuvaan. Ja mekko teki/tekee mielenkiintoisen perssuurennoksen, eikä pelkästään tässä kuvassa... Mutta se ei mamsellia haittaa!

Mekko ei lopulta kaivannut suurta säätämistä. Helmaa lyhyemmäksi, olkaimet ja vetoketju paremmin kiinni. Siinäpä se. Vetoketjua pitäisi oikeastaan irrottaa kokonaan ja kiinnittää uudelleen, mutta tammikuussa ei ollut aikaa ennen H-hetkeä, ja nytpä mekkoa ei ole käytetty. Menköön näin.

Mutta miten paljon helman lyhentäminen vaikuttaakaan!

Vaikka kuvasta voisi niin päätellä, tämä mekko yllä ei väsyttänyt. Mamselli saattaa juhlia toistekin tämä kultaluomus yllään!

Mihin sitä ihminen laittaa supertarpeelliset pikkutavarat (huulipuna, peili, särkylääkkeet, lusikka, laastari, huulivoide, klemmarit, pari hakaneulaa, toinen huulirasva, kajalkynänpätkä, kosteuspyyhe, purkkapaketti, sileäksi hioutunut kivi, huulikiilto yms.) jollei pieneen pussukkaan? Sellaiseen, jonka voi kätevästi siirtää laukusta toiseen, jotta kaikki pikkusälä varmasti pysyy aina mukana?

Joululahjatehtaassa tehtiin tänä vuonna pikkuisia pussukoita ystäville. Ja koristettiin ne rintarossilla, jota voi pitää pussukkaa koristamassa tai siirtää muualle.



Pusseissa on vuori ja ne suljetaan vetoketjulla. Rossien takana on simppelisti hakaneula muutamalla pistolla kiinnitettynä. Useimmat koristelin napeilla, mutta rusettikin pääsi pariin koristukseksi.



Osa kankaista on peräisin vuosien, jopa vuosikymmenien takaa. Napit ovat kierrätettyjä kirpparilöytöjä ja vaatteiden mukana tulleita varanappeja.



Valkoinen pussukka on todella, hm, valkoinen! Vuori on samaa kangasta kuin rossi - ja saattaapa joku nähdä yhtäläisyyksiä aiemmin tehdyn pallohameen kankaan kanssa...







Vihreän pussukan jätin itselleni. Ompelin muutama vuosi sitten samasta vihreästä kankaasta itselleni perushameen. Rossin siirsin talvitakin kaulusta koristamaan.

Harmaa rossi tuli omaan käyttöön, eikä sillä ole "parinaan" pussukkaa:


Muistelin äidin kanssa, että minulla on ollut lapsena (yksivuotiaana??) kyseisestä kankaasta ommeltu mekko. Pieni jämäpalanen sitä on säästynyt näihin päiviin saakka - ja nyt siis kannan samaa kangasta rintakorun muodossa.

Hyvää joulunjälkeistä elämää, te mamsellin blogissa kävijät! Lahjasalaisuudet eivät ole enää salaisuuksia, siispä niitä voi esitellä täällä. Isä, veli ja ystävä saivat joulupaketistaan paidat. Kiitän jälleen kerran Joka tyypin kaavakirjaa, jonka avulla onnistuin ompeluksissani. Kyseinen teos on mahtava peruskirja ompelemisesta innostuneille - sisältää perusohjeita ja monen monta muunteluneuvoa.

Ystävälle collegepaita, jonka tekemiseen myös koiruus osallistui:


Lähikuva etupuolen tassumerkistä:


Niskan tassumerkki:


Harrastin siis koiruuden kanssa yksinkertaista kankaanpainantaa: isketään tassu kangasväriin ja mamsellin suotuisalla avustuksella painellaan tassunkuvia kangassuikaleeseen. Tämän jälkeen pestään tassua pitkään ja hartaasti ja lopulta toivotaan, että kaikki väri on huuhtoutunut.

Veli sai lyhythihaisen raitapaidan:


Edessä paikkayksityiskohta:


Helman päärmäsin tarkoituksella aaltoilevasti:


Isän paidasta en saanut kunnollista kuvaa - kaikki epätarkkoja, väri vääristynyt tai muuten vain kummallisia otoksia. Pitkähihainen sininen paita siis kyseessä - siitä jätin paikkayksityiskohdat pois, eli peruslinjalla mentiin.

Kokojen arvioiminen on aina yhtä mielenkiintoista puuhaa, mutta mamselli pakotti lahjojen saajat sovittamaan paitojaan hetihetiheti - ja näyttivätpä nuo päälle sopivan. Jei!

Olipa kerran mustanharmaasta stretch-denimistä tehty nilkkapituinen mekko. Mekko roikkui vaatekaupan alerekissä joskus 2000-luvun alkupuolella, ja siellä mekko ja mamselli kohtasivat ensi kertaa. Mamsellin ja mekon yhteinen tulevaisuus sinetöitiin sovituskopissa, kun koko oli tismalleen oikea ja mallikin mainio. Mamselli ja mekko viettivät monia hyviä hetkiä yhdessä mm. elävää musiikkia kuunnellen, saattoivatpa nuo kaksi tanssahdellakin välillä.



Sitten suhde alkoi väljähtyä. Mamsellin mielestä mekko oli edelleen jees, mutta hiljalleen mekko siirtyi ihan kiva -kategoriaan. Siihen joutuvat ne vaatteet, joissa ei oikeastaan ole mitään vikaa, mutta silti niitä ei vain tule laitettua ylleen. Ihan kiva mekko ei ole sellainen, joka aiheuttaisi suuremmin intohimoja suuntaan tai toiseen. Mamselli päätti, että jotain on tehtävä.
- Tämä on omaksi parhaaksesi, mamselli lohdutti mekkoa saksiessaan sitä palasiksi.



Mamselli leikkasi, ompeli, rypytti ja mittasi. Jonkin ajan kuluttua hän totesi, että saadakseen säädyllisen mittaisen helman, olisi syytä käydä kangaskaupassa. Vain 30cm lisää kangasta, se riittää, mamsellin kuultiin mumisevan itsekseen. Ja taas mamsell rypytti ja mittasi ja ompeli. Eikä juurikaan lausunut taikasanoja.

Sitten, loputtomilta tuntuneiden saumametrien jälkeen mamselli kohotti uudeksi muuntuneen mekon eteensä ja lausui:
- Se on valmis.

Ja niin mamselli puki mekon ylleen ja ryhtyi kuvaamaan.



Kuvausassistentti piti kuvaamisesta kovasti ja tahtoi olla apuna helmoja aseteltaessa. Demoninen silmien loiste ei ole assistentin pysyvä esteettinen ominaisuus, mutta kerrankos sitä kuvissa säihkysilmiään esittelee.



Jossain vaiheessa valokuvaaminen ilahdutti assistenttia niin paljon, että pussailu oli välttämätöntä. Mamsellia moinen nauratti kovin.



Assistentti ja mamselli totesivat lähes yhteen ääneen, että mekon uusi helma on kohtuullisen muhkea.
- Kohottavaa tyllialushametta ei tarvita, he tuumivat.



Mamselli moitti vain alimmaista - kapeinta - kangaskerrosta. Se kun pyrki lähes vaakatasoon, eikä ollut kiinnostunut suuntautumaan kohti maata kuten muut kerrokset.

Mutta siitä huolimatta mamselli iloitsee, kun vanha mekko pääsi pois ihan kiva -kategoriasta. Nyt mamselli ja mekko voivat jälleen suunnitella lähtevänsä yhdessä iltaa viettämään.

Sen pituinen se.

Sain muinoin essumekon, rimpsuja olkapäillä ja kaikkea. Ei tullut käytettyä. Leikkasin yläosan pois ja kas, tällainen jäi:



Olen huono käyttämään noin pitkiä hameita, ja jotenkin tuo helmarimssukaan ei ihan puhutellut... Tiesin jo kuukausia sitten, mitä hamoselle pitää tehdä, mutta oli kovin vaikeaa tarttua toimeen. Kunnes viime viikolla lopultakin. Mittanauha käteen, sitten saksilla nips naps ja lopulta pitsit paikoilleen.



Aikaa meni noin tunti, ja siinä ajassa ompelemisen lisäksi mittailin ja kuvasinkin... Eli kyllä kannatti lykätä tätäkin projektia hamaan tulevaisuuteen.



Tykkään noista taskuista. Vaikka ovat paikkataskut, "uppoavat" mukavasti kankaaseen eivätkä liikoja erotu. Eivätkä ole liian pienet tahi suuret.



Hame kiinnitetään takaa napeilla, mikä viehko yksityiskohta! Vyötärön solmimisnarut eivät olisi ihan välttämättömät, mutta jätin ne kuitenkin paikoilleen. Ja vielä lähikuva helmapitsistä, Eurokankaasta hankittua metripitsiä siis:



Tulipa tyttömäinen olo tuossa hamosessa! Ikävintä on, että hame on varsin kesäinen näille joulukuisille vesisateille, joten voipi käydä niin, että kunnon käyttöön hamonen pääsee vasta ensi kesänä. Mutta onpa nyt lyhennettynä pikniksäitä ajatellen. Käyttämättömäksi jäänyt vaate pääsee toivoakseni nyt käyttöön, garderobi siis kiertää. (Ja voi että kun koko ajan tekisi mieli kirjoittaa garderoobi, jostain syystä kielikorva ei haluaisi uskoa o-kirjainten määrään...)

Ei, en ole etuajassa. Olen nolosti myöhässä isänpäivälahjan suhteen. Mutta John Lennonin sanoin, parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Mutta kun päässä oli visio, että tämmöisen haluan tehdä ja antaa, niin täytyi odottaa, että oli myös sopivasti aikaa toteuttaa visio. Tällä viikolla aikaa oli, ja tällaisen isänpäivälahjan isäni saa tänään:



Kangaskassi isälle
Kangas: yksiväristä puuvillaa (lakanakangasta), lisäksi 40cm pitkä vetoketju.
Malli: oma. Kassin koko n. 42x38cm.



Kuva on harmillisen epätarkka, mutta olkoon nyt näyttönä siitä, miten vetskarin ompelin... Eli jätin tarkoituksella vetoketjun noin näkyville, ajattelin, että vähän rouheutta kassiin. Eikä tämä siis ole mikään koristevetskari, vaan kyllä kassissa ihan ulkopuolella sivutasku on.

Keltainen saattaa olla turhan arka väri, mutta toisaalta puuvilla kestää kunnon pesua. Isäni pitää keltaisesta, siksi tämä värivalinta. Ei miehille tarvitse aina tehdä mustaa tai tummansinistä.

Otetaan perjantai. Sovitaan illaksi menoa. Yritetään tehdä töitä päivällä kotikoneen äärellä, mutta huomataan, että ajatukset harhailevat. Aletaan ihan ohimennen ja tosi pikaisesti vain miettiä, mitähän sitä illalla päälleen pukisi. Sovitetaan joitain vaatekaapissa roikkuvista hameista. Päätetään, että mustaa sen on oltava, kun kerran hevikeikalle ollaan suuntaamassa. Löydetään jotain ihan kivaa, muttei olla täysin tyytyväisiä.

Saadan työt tehtyä. Lähdetään kauppaan, käydään samalla Eurokankaassa etsimässä kangasta erääseen lahjaan. Ei olla tyytyväisiä kankaiden väreihin. Katsellaan kankaita ihan muuten vaan. Huomataan pallohameen ohje, todetaan se varsin simppeliksi. Todetaan, ettei kangasvalikoima innosta ostamaan mitään itsellekään. Pengotaan palalaari vielä kerran ja havaitaan, että eräs kangas onkin aika hyvä. Hiivitään uudelleen pallohameohjeen luo. Ostetaan vuorikangasta ja resoria ja palalaarin kangas.

Mennään ruokakaupan kautta kotiin. Saadaan tekstiviesti, että ystävän luo voi mennä suunniteltua aikaisemmin. Ei anneta sen vaikuttaa odottamatta syntyneeseen ompeluinnostukseen vaan päätetään, että uusi hame on saatava tälle illalle. Kotona nostetaan ompelukone pöydälle ja levitetään kankaat lattialle. Mittaillaan, leikellään, tehdään rivakkaa tahtia. Pari tuntia myöhemmin sovitetaan valmista pallohametta ylle. Suditaan lisää meikkiä naamaan ja lähdetään keikalle.



 



Todetaan, että hamo on mukava päällä ja näyttää siltä, miltä suunniteltiinkin. (Todetaan myös, että uudet saumasukat pitäisi hankkia, nykyisten kärki alkaa olla melkoisen harva.) Ollaan tyytyväisiä hameeseen ja iltaan vielä lauantainakin.

Keväällä ostin kankaan, Nanson trikoota. Nimesin sen heti Paavo Nurmeksi, mitä muutakaan olisin voinut tehdä? Kangas odotteli kiltisti muovipussissaan, muutti uuteen asuntoon, asui hetken vintillä. Sitten tuli kesä ja tarve ommella. Koska Paavo Nurmen nimi suorastaan vaatii sporttisuutta (jota minussa luontaisesti ei ole), muokkasin Modan kaavoja hupun verran. Nyt on Paavossa huppu.

Lähikuva kankaasta:



Lopputulos:



Huppu on kiva. Juuri sellainen, kuin halusinkin. Hupun kaavoituksen ohjeet What the Craftista, linkki sivupalkissa.

Edestä:


Paavo Nurmi -kietaisumekko
Kaavat: Moda 3/2008, lisätty huppu, pääntien alavarat jätetty pois ja vain käännetty kangas siistiksi
Kangas: Nanson trikoo Eurokankaasta, menekki jonkin verran alle 2m

Huomatkaa Kuinka ideat syntyvät -kirja, jonka tarkoitus on peittää tahattoman koomiset ilmeet. Näin ne ideat siis syntyvät...

Paavoa on käytetty kesällä useasti. Pituus on oiva, menee housujenkin kanssa. Kaula-aukkoa pitää välillä muistaa korjata, ettei se muutu liian antavaksi... Ja jos aikoo pyöräillä Paavon kanssa, kannattaa kiinnittää helma hakaneulalla. Terveisiä vain Tammelassa kesällä autoilleille, minä olen se reittä vilautteleva pyöräilijä... Mutta en enää, Paavo on hakaneulattu! Mamselli sydän Paavo, meillä menee hyvin!