Siitä lähtien, kun luin tämän Mielityn kirjoituksen, olen miettinyt ostolakkoa. Että jos sitä jättäisikin vaatteet kauppojen hyllyille, kaapit kun pursuavat jo nyt. Alun perin ajatus on lähtenyt Tosikolta, mutta Mielitty vähän muokkasi ajatusta - ja niin teen vielä minäkin...

Minä muokkaisin Garderobi kierrättäen -ajatusta (ja kyllä, garderobissa on vain yksi o, kahdenkin eri sivistyssanakirjan mukaan - valitettavasti en saanut sisäistä kielipoliisiani vaiennettua) siten, että loppuvuoden aikana en saa ostaa vaatteita kaupasta. Sen sijaan saan tehdä vaatteita itse, parannella vanhoja, neuloa, virkata - vaikka nyplätä, jos siltä tuntuu. Jos vaate pitää saada valmiina, etsin sen kirpputorilta. Saan ostaa lankoja ja kankaita, ylipäätään tarvikkeita vaatteiden tekemiseksi. Koska jossain on kuitenkin mentävä joku raja, annan itselleni luvan ostaa alusvaatteet, sukat&sukkahousut sekä kengät uusina. Mutta voisin edes yrittää miettiä näiden kohdalla, tarvitsenko niitä todella.

1830953.jpg


Motiivini tähän ryhtymiseen ovat monet. Olisi tietenkin kirkasotsaista väittää, että ekologisuus on suurin kimmoke, mutta on muitakin syitä. Toki on hienoa, jos tällä ostolakolla pelastan edes pari ruohonkortta, mutta toivoisin pelastavani myös euroni. Eli ehkä vältyn jokuselta tarpeettomalta heräteostokselta tämän avulla. Lisäksi toivon, että saisin lisämotivaatiota itse tekemiseen. Uskaltaisin kokeilla uutta, oppia uutta. Ehkä myös kajota vanhoihin vaatteisiin ja tehdä niistä sellaisia, että ne pääsisivät taas käyttöön.

Katsotaan, miten mamselli onnistuu!