Otetaan perjantai. Sovitaan illaksi menoa. Yritetään tehdä töitä päivällä kotikoneen äärellä, mutta huomataan, että ajatukset harhailevat. Aletaan ihan ohimennen ja tosi pikaisesti vain miettiä, mitähän sitä illalla päälleen pukisi. Sovitetaan joitain vaatekaapissa roikkuvista hameista. Päätetään, että mustaa sen on oltava, kun kerran hevikeikalle ollaan suuntaamassa. Löydetään jotain ihan kivaa, muttei olla täysin tyytyväisiä.

Saadan työt tehtyä. Lähdetään kauppaan, käydään samalla Eurokankaassa etsimässä kangasta erääseen lahjaan. Ei olla tyytyväisiä kankaiden väreihin. Katsellaan kankaita ihan muuten vaan. Huomataan pallohameen ohje, todetaan se varsin simppeliksi. Todetaan, ettei kangasvalikoima innosta ostamaan mitään itsellekään. Pengotaan palalaari vielä kerran ja havaitaan, että eräs kangas onkin aika hyvä. Hiivitään uudelleen pallohameohjeen luo. Ostetaan vuorikangasta ja resoria ja palalaarin kangas.

Mennään ruokakaupan kautta kotiin. Saadaan tekstiviesti, että ystävän luo voi mennä suunniteltua aikaisemmin. Ei anneta sen vaikuttaa odottamatta syntyneeseen ompeluinnostukseen vaan päätetään, että uusi hame on saatava tälle illalle. Kotona nostetaan ompelukone pöydälle ja levitetään kankaat lattialle. Mittaillaan, leikellään, tehdään rivakkaa tahtia. Pari tuntia myöhemmin sovitetaan valmista pallohametta ylle. Suditaan lisää meikkiä naamaan ja lähdetään keikalle.

2028034.jpg

 2028038.jpg

2028039.jpg

Todetaan, että hamo on mukava päällä ja näyttää siltä, miltä suunniteltiinkin. (Todetaan myös, että uudet saumasukat pitäisi hankkia, nykyisten kärki alkaa olla melkoisen harva.) Ollaan tyytyväisiä hameeseen ja iltaan vielä lauantainakin.