Olisi voinut tiskata tai imuroida tai lukea kirjan loppuun tai leipoa pikkuleipiä tai jotain muuta. Mutta huvitti ommella jotain helppoa. Joka tyypin kaavakirja 2 antaa loppupuolella kaavattomia ohjeita - siis niin simppeleitä, ettei kaavoja tarvitse jäljennellä. Ihanaa. Päätin kokeilla helppoa hametta, vaikka eihän se toki ihan silkalla helppoudella mennyt... Ja vuosikausia marinoitunut, joihinkin pienempiin ompelutöihin päässyt kangas sai lopultakin käyttötarkoituksen. Kangas on kauan sitten Tampereen Finlaysonin tehtaanmyymälästä ostettua puuvillaa. Kyllä, se rypistyy. Ei, en välitä. Yllättävän raikas lopputulos, pelkäsin jo erkaantuneeni kankaasta liikaa.

Viimeinen kuva paljastaa karun totuuden. Harkitsin jo, etten näytä tuota kiinnityshirvityshökötystä. Mutta näytänpä silti. Ja totean, että en pura. Kun en viitsi eikä ole pakko. Laitan paidanhelman päälle. Kas kun muka mittasin vyötärökaitaleeseen napitusvaran, mutta aika niukaksi jäi...

Vetoketju olisi voinut olla sirompi, ja alun perin ajattelin jättää se rouheammin näkyviin kun kerran tuollainen jätti on. Mutta sitten iski piilotteluntarve ja lopputulos on se, ettei vetoketju ole piilossa eikä esillä, vaan jossain puolivälissä. Kannattaisiko luottaa ensimmäisiin ajatuksiinsa?

Pienistä epäkohdista huolimatta hame on jotenkin symppis. Keväinenkin. Rypytys tuo volyymiä ja puuvilla on sen verran tanakkaa, että hame pönköttää ilman mitään alushamesysteemejä. Kaksi tuntia tämän tekemiseen meni, ja saman verran Abban biisejä. Ei tämä ihan Dancing queen ole, muttei kyllä Waterlookaan!