Olin pitkän sitä mieltä, että ristipistoihin en ratkea. Sana ristipisto kantoi kamalan koodistoa, enkä voinut kuvitellakaan, että mikään ristipistomalli voisi houkuttaa minua. Kirjonta sinänsä on kivaa ja hienoa ja hauskaa, mutta ristipistot! Emme kohdanneet, emme lainkaan.
Sitten hankin Kirjo punaista, valkoista, sinistä -kirjan. Ai kun hienoja malleja - paitsi ne ristipistot.
En tiedä, mitä tapahtui. Sillä eräänä päivänä kävelin kangaskauppaan, etsin vohvelikangasta ja pyysin sitä. Sitten kävelin lankakauppaan ja ostin tokan punaista muliinilankaa ja kirjontakehyksen. Sitten menin kotiin, jäljensin kuvion kankaalle (tuosta juuri mainitsemastani kirjasta) ja aloin pistellä ristipistoja.
Ja pidin siitä.
Syntyi kaksi käsipyyhettä.
Lahjaksi menivät. Eivät siksi, ettenkö itse olisi tykännyt. Mutta kun jotenkin niin sopivat kahdelle sydänkäpyselle, jotka ovat juuri muuttaneet yhteiseen kotiin.
Eikä ajatus uudesta ristipistotyöstä tunnu ollenkaan kamalalta.
