Kun on oikein kiltti, voi saada lankaa joululahjaksi. Minä sain. Viisas joulupukki, kun tiesi, mistä ilahdun! Yhdestä paketista löytyi viisi kerää lankaa, ja jouluisina vapaapäivinä langat piti saada mahdollisimman nopeasti puikoille. Ensimmäisenä tartuin kahteen Novitan Puro-kerään. Ensin vanha tuttu Mariomyssy Jatan ohjeilla. Taitaa olla neljäs Marioni.

Mariomyssy

Ohje Jatalta

Lanka: Novita Puro, sävy takkatuli, menekki vähän yli kerän, ehkä 60 g

Puikot: 5

Ensimmäisen Puron langanvahvuus vaihteli melkoisen paljon, mutta ihan kelpo myssy siitä syntyi. Vähän pienempi kuin aikaisemmat tuotokseni, olen tehnyt aikaisemmat hivenen paksummasta langasta. Mutta jos menneisyys toistaa itseään, myssy lörpähtää vielä käytössä.

Myssyn jälkeen jäljellä oli siis miltei kokonainen kerä Puroa. Lapaset puikoille, malli omasta päästä! Noo, ihan strömsöläisittäin ei sujunut, mutta ehkä jotain sinnepäin. Lanka melkein riitti kahteen lapaseen:

Onneksi kaapissa oli lankaa ennestäänkin, joten viimeiset sentit syntyivät Novita Huopasen avulla.

Puropalmikkolapaset Purosta, menekki vähän alle kerä - jos en olisi joutunut avittamaan myssyä toisesta kerästä, yksi olisi riittänyt lapaspariin. Puikot 5, silmukoita 32, peukalot tein virkkaamalla koukulla 2. Puron vyöteessä huomautetaan, että joka kerä on erilainen, ja niin totta tosiaan on. Ja niinpä lapasistakin tuli hyvin erilaiset, mutta se sopii minulle vallan mainiosti. Saatoin ehkä itsekin vaikuttaa erilaisuuteen - ai miten niin kannattaisi katsoa, milloin lopetti ekassa lapasessa palmikonkierrot...

Viidestä kerästä kaksi on neulottu, yksi on tekemisissä virkkuukoukun kanssa, kaksi odottaa oikeaa suunnitelmaa. Ennustan tälle talvelle lämpimiä käsiä ja jalkoja.