Ei, en ole etuajassa. Olen nolosti myöhässä isänpäivälahjan suhteen. Mutta John Lennonin sanoin, parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Mutta kun päässä oli visio, että tämmöisen haluan tehdä ja antaa, niin täytyi odottaa, että oli myös sopivasti aikaa toteuttaa visio. Tällä viikolla aikaa oli, ja tällaisen isänpäivälahjan isäni saa tänään:

2079401.jpg

Kangaskassi isälle
Kangas: yksiväristä puuvillaa (lakanakangasta), lisäksi 40cm pitkä vetoketju.
Malli: oma. Kassin koko n. 42x38cm.

2079435.jpg

Kuva on harmillisen epätarkka, mutta olkoon nyt näyttönä siitä, miten vetskarin ompelin... Eli jätin tarkoituksella vetoketjun noin näkyville, ajattelin, että vähän rouheutta kassiin. Eikä tämä siis ole mikään koristevetskari, vaan kyllä kassissa ihan ulkopuolella sivutasku on.

Keltainen saattaa olla turhan arka väri, mutta toisaalta puuvilla kestää kunnon pesua. Isäni pitää keltaisesta, siksi tämä värivalinta. Ei miehille tarvitse aina tehdä mustaa tai tummansinistä.