Viime syksynä tuli tarve saada keltaista. Seinillä sitä oli jo (eli keltatarve alkoi syksyä aiemmin), sitten komeankeltainen Isoveli alkoi huudella lankalaarista. Siispä kaupasta kotiin ja puikoille. Aluksi (yllättäen...) työ eteni joutuisasti, viimeistelyvaiheessa alkoi tökkiä. Varsinkin, kun en saanut hihansuita sellaisiksi kuin olisin halunnut. Vähän kaappimarinointia, ja kas: eihän niille hihansuille mitään tarvi tehdä, nehän kelpaavat tuollaisenaan!

Leijonankeltainen toppi/slipoveri

Malli: Moda 3/2007, malli 19 (jätin pois helmapitsin ja kädenteiden viimeistelyt)

Lanka: Novita Isoveli, ehkä vähän yli kaksi kerää?

Puikot: 5, muistaakseni...

Sinikka poseeraa varsin luontevasti kesäauringossa. Villatoppi ei näytä häntä hiostavan, vaikka kuvaaja pyytää kääntyilemäänkin:

Lopputulos: Mamselli on ihan tyytyväinen. Syksyllä ja talvellahan sen näkee, tuleekö tätä käytettyä - villalangan ansiosta lienee mukavinta laittaa tämän alle jotain, eli lämmin tämä keltainen vaatekappale tulee olemaan. Mutta ainakin nyt harmittaa, että Sinikan päällä toppi näyttää paljon paremmalta kuin oman vartaloni lämmikkeenä. Miksi Sinikka näyttää keltatopissa kurvikkaalta, kun minä puolestani muutun tasapaksuksi möhköksi?

Keltaprojektista jäi siis lankaa. Lankalaatikosta löytyi kaksi vajaata Isoveli-kerää (toinen lienee päätynyt pipoksi, liian pieneksi sellaiseksi - saatatte saada kuvan joskus). Tarvittiin kesäkuinen ilta, tarve tehdä jotain ihan itse ja ohjekirja, jota ei ollut vielä testattu.

Huithapelin pitsihuivi

Malli: Hetaleita poropeukalolle -kirjasta (malli nro 13)

Lanka: Novita Isoveli, vähän yli kerän verran (150g?)

Koukku: 5

Hetaleita poropeukaloille sattui vahingossa silmiin Suomalaisessa kirjakaupassa. Kirja lupaa yli 30 helppoa ja näyttävää neulemallia - selaamisen perusteella pitää paikkansa, varsinkin helppouden osalta. Kuvat tietenkin saisivat olla parempia, mutta harvoinpa lehdissä tai kirjoissa on yhtä enempää kuvia per tekele... (Siksi pidän käsityöblogeista, niiden pitäjät kuvaavat töitään monesta kulmasta, jolloin on helpompaa hahmottaa kokonaiskuva kyseisestä vaatteesta.)

Virkkaamani pitsihuivi on hauska: sen muoto ei ole täysin hallittavissa, ja muutoinkin se on sopivan rouhea. Ei ehkä kesän ykköshuiveja villaisuutensa vuoksi (toivottavasti!!!), mutta varmasti pääsee käyttöön viimeistään syksyllä. Huivin saa juuri sopivasti kiedottua kahdesti kaulan ympärille ja vielä solmuun. Helppo ja nopea huivimalli, näitä tekisi mieluusti toisenkin - paksummasta langasta, jolloin tuhti malli pääsisi oikeuksiinsa.