Jos joku on epäillyt, että mamselli olisi vallan laiskotellut ja unohtanut itse tekemisen, kerrottakoon, että päinvastoin. Hartaalla tarmokkuudella ja pettämättömällä optimismilla sekä suunnattomalla luotolla omiin kykyihinsä mamselli on pistänyt remontiksi. Se oli kaupunginvaihdon paikka, eikä siitä ilman uusia maalikerroksia selviä.

Todisteeksi hiven kuvamateriaalia:

Tästä se lähti. Puhdistusainetta ja skumppaa. Ja siivoamista riitti...

...kuten myös tapettien repimistä. Nyt on kaikki saatu pois, halleluja! Mutta ei voi käsittää, miksi joku on halunnut peittää tuon mielettömän hienon riikinkukkotapetin BEIGELLÄ ankeustapetilla. Mamsellihan siis osti beigen tyyssijan, mutta hahaa, beige on selkeästi tappiolla!

Maalia voi sutia myös itseensä. Kuvamateriaali on heikkoa eikä kovin todistusvoimaista, mutta luottamuksella voin kertoa, että maali pysyi ihossa aika kauan. Ja sitä oli enemmänkin, akrobatiani ei vain riittänyt parempiin kuviin.

Tapetin päälle voi ja toisinaan myös kannattaa maalata. Kuva huijaa, ei se noin vaalea väri oikeasti ole. Mutkun en saanut tarkkaa ilman salamaa.

Omaisuus laatikoituna, pinoissa, pussukoissa... Ah iloa. Onneksi pahin vaihe on jo ohi. Ja vinkkivinkki: kannattaa käyttää muuttofirmaa. Sen, minkä häviää euroissa, voittaa mielenrauhassa, lihasten toiminnassa ja yleisessä henkis-fyysis-kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Eikä kavereiden tarvitse kantaa pianoa seitsemänteen kerrokseen. (Ei tarvinnut muuttomiestenkään, toivat hissillä...)

Lopuksi voi keskittyä olennaiseen. Auringonlaskuun ja lepoon.

Mutta ei tämä koti vielä valmis ole...