Esimieheni (joka siis on nainen) on liehunut töissä valtavan hienossa mekossa. Sellaisessa "vaumistätuollaisiasaa"-mekossa. Tai mamsellin tapauksessa "vaumitentuollaisenvoitehdäitse"-mekossa. Ihastuminen sai nopeasti tutkimuksellisia & vakoilullisia piirteitä, ja sunnuntai-iltana päätin kokeilla teoriaani käytännössä. Oma mekkoseni on vaatimattomammasta kankaasta, mutta ah ja voi, miten olenkaan jo ihastunut siihen (ja vakoojantaitoihini)!

Kuva todistaa ainakin sen, että ei malttanut silittää...

Ja sitten mekon Se Juttu:

Nyörimekko

Malli: oma, pohjana yläosan kaava (Joka tyypin kaavakirja)

Kankaan menekki: korkeintaan 1,5 m

Vinonauhaa: 5 m

Vilpitön kysymys: miksi en aina huolittele pääntietä ja hihansuita vinonauhalla? Koska se olisi liian helppoa? Ehkä seuraavassa versiossa (kyllä, näitä voisi tehdä monta!) helmankin voisi huolitella vinonauhalla. Nyt en - ihan siksi, ettei nauhaa riittänyt moiseen ja into saada mekko valmiiksi oli suurempi kuin vinonauhatarve.

Lähikuvassa näyttää kurttuisemmalta kuin luonnossa (mikä osin selittyy sillä, että kuvasin mekon itse ah niin luontevissa asennoissa). Mutta nyöritys, mikä loistava keksintö! Mekossa ei ole ainuttakaan nappia tai vetoketjua, ja nyörityksen ansiosta kokokin on joustava. Eli mahtava juhlamekko - voi syödä kaikessa rauhassa ja vaivihkaa höllätä rusettia...

Eteen mekko vaatisi vielä jotain keltaista. Ruusukkeen tai kukkasen tai jotain. Ja niin, silitysraudan hellän kosketuksen, krhm.

 

Ja miten otsikko liittyy tähän? Kateus kuulemma vie kalatkin vedestä. Tässä tapauksessa ahvenet saavat polskia rauhassa. Positiivisen kateuden voimalla syntyi mekko, ihan itse tehtynä.