Näillä sukilla ei ole tarkoitus siirtyä ajasta ikuisuuteen eikä edes ansaita taivaspaikkaa. Eikä näiden tekemiseen ihan ikuisuutta mennyt - mutta kun ihminen on tottunut saamaan sukkaparin valmiiksi viikkojen, ei kuukausien aikana, näiden tekoprosessi tuntui piiitkältä.

Näin langan loppuvuodesta 2010. Kerämullehetinyt. Langasta tui mieleen sudenkorento. Pitkät sukat, saatava. Jostain syystä varren kutominen kesti ja kesti ja kesti. Aloin jo epäillä, että sääreni ovat huiman pitkät. Ja kun toinen sukka valmistui, alkoi sama hitaus toisenkin kanssa. Vaikuttaako Häme kutomisnopeuteen hidastavasti?

Mutta sitten, helteiden tultua, ne lopulta valmistuivat. Ja ne ovat juuri niin ihanat kuin ajattelinkin.

Sudenkorentosukat

Malli: oma

Lanka: Regia hand-dye Effect (70 % villaa, 25 % polyamidia, 5 % akryyliä), menekki alle kerä - eli ehkä 70 g? (Miksimiksimiksi en omista vaakaa, ei tarvisi arvailla näitä mittoja ja määriä...)

Puikot: 3

Varsi on muuten sileää, mutta takana kulkee kaksi pientä palmikkoa kantapäähän saakka.

Kaunis, kaunis lanka. Ja niin myötäilevät sukat, että ehkä mahtuvat kenkiinkin sitten syksymmällä. Mutta ei kiirehditä sinne vielä, eihän!