Olin jo aikeissa väittää, että tosi vähän on tullut tehtyä yhtään mitään tämän vuoden aikana. Onhan se niinkin - käsityötuotteliaampiakin aikoja on nähty  - mutta ehkä kyse on myös siitä, että tuotosten dokumentointi on jäänyt vähälle. Ja jos tekee vain jotain pientä ja nopsaa, ei muka tarvi kuvata sitä, kun mitäs nyt niin pienistä. Muka.

Minulla on tapana nimetä läppärini - Hilppa ja Erik ovat jo historian lehdille siirtyneitä, Ludvig sen sijaan pysyy rinnallani (tai työpöydälläni). Siitä, että nimeän tavaroita, voi tehdä postmoderneja tulkintoja, mutta yhtä kaikki halusin nimetä iPodinikin. Koska Ludvigin makuupussi on osoittautunut mainioksi tekoseksi, halusin tehdä pussukan myös Ludvigin sukulaislikalle, Leilalle.

Leila on iPod Touch, jonka minun silmiini isoa lääppimisnäyttöä haluan varjella, kun Leilaa kassissani kanniskelen.

Opin Ludden pussukasta, että väljyyttä kannattaa jättää - Leilalla on vähän liiankin iso pussi, mutta eipä haittaa. Kangaskin voi näyttää tutulta, jos mamsellin ompeluksiin on tutustunut...

Tykkään siitä, että Leilan johdot ja muut härpäkkeet pysyvät yhdessä paikassa.

Pussi syntyi nopsasti jämäkankaista ja ylijäämävetoketjusta. Samalla vaivalla näitä tekisi useammankin, mutta jotenkin on aina niin kiire sen ykkösprojektin kanssa, ettei malta keskittyä muihin, joiden käyttötarkoitus ei heti ole selvillä. Mutta mikä tärkeintä: Leila pysyy siistinä, johto ja kuulokkeet tallella ja mamselli tyytyväisenä, kun pussukka on esteettinen.